Nussiminen. Tuo seitsemästä sekunnista useaan tuntiin
kestävä akti sisältää enimmäkseen penetraatiota, nuoleskelua, imeskelyä ja
suutelemista.
Huohotus kaikuu seinillä, hiki valuu noroina pitkin ihoa ja
maailma ympäriltä katoaa, kun tämä himon ja kiiman totinen yhdistelmä ottaa
paikkansa kahden ihmisen rakastavassa syleilyssä.
Nainen asettuu kontalleen ottamaan vastaan miehen seipään suoraan takaapäin. Ja voi että miltä tuntuukaan, kun mies survaisee melansa sinne, vaginaan. Syvälle. Uudestaan. Ja uudestaan. Ottaa tukasta ja repii.
Peitto tipahtaa lattialle, lakanat kastuvat hiestä, huoneen lämpötila nousee, naapuri laittaa television ääntä kovemmalle, koivu aloittaa kukintansa keskellä talvea ja koira siirtyy sängyn viereen heiluttamaan häntää ja nuolemaan nilkkoja.
Juuri silloin, kun vähintäänkin toinen on ihan, että mä tuun just. Että 15 sekuntia enää.
Niin juuri sillä hetkellä läsähtää kaverin kiveksille vaginapieru.
Ja voi jumalauta, kun ei olla koko suhteen aikana uskallettu pieraista kaverin seurassa. Vessanpönttökin on täytetty kolmella vessapaperirullalla, ettei ruskean tolpan tippuminen veteen kuuluisi pahvisten seinien läpi. Siis jos on ollut _ihan pakko_ ulostaa. Mieluumminhan sitä pidättää koko yhdessäoloajan. Vatsa killottaa loppuviikosta, kun siellä on viiden vuorokauden paskat survoutuneet niin tiukkaan pakettiin, että voisi perustaa sementtifirman.
Ei auta se fakta, että vaginapieru ei haise ja että ilmaahan se vaan on. Koska se jumalauta kuulostaa ihan märältä fartilta, joka tussahtaa ulos löysästä peräreiästä.
Ja mikäli vaginapierun jälkeen miehen kasvoilla on edes sekunnin verran järkyttynyt peura ajovaloissa –look, on naisen pakko sanoa ne sanat.
Että en pierassu.
Sen jälkeen jatketaan aktia eri asennossa. Molemmat tekevät julmetun kovaa ajatustyötä, jotta pierun ääni menisi mielestä pois. Että pystyisi taas rentoutumaan ja nauttimaan. Mutta eihän se mene. Siellä se törisee ja paukkuu.
Ikuisesti.
(Nostin tän vanhan klassikon neljän vuoden takaa tähän etusivulle teidän riemuksi ja ratoksi.)
Nainen asettuu kontalleen ottamaan vastaan miehen seipään suoraan takaapäin. Ja voi että miltä tuntuukaan, kun mies survaisee melansa sinne, vaginaan. Syvälle. Uudestaan. Ja uudestaan. Ottaa tukasta ja repii.
Peitto tipahtaa lattialle, lakanat kastuvat hiestä, huoneen lämpötila nousee, naapuri laittaa television ääntä kovemmalle, koivu aloittaa kukintansa keskellä talvea ja koira siirtyy sängyn viereen heiluttamaan häntää ja nuolemaan nilkkoja.
Juuri silloin, kun vähintäänkin toinen on ihan, että mä tuun just. Että 15 sekuntia enää.
Niin juuri sillä hetkellä läsähtää kaverin kiveksille vaginapieru.
Ja voi jumalauta, kun ei olla koko suhteen aikana uskallettu pieraista kaverin seurassa. Vessanpönttökin on täytetty kolmella vessapaperirullalla, ettei ruskean tolpan tippuminen veteen kuuluisi pahvisten seinien läpi. Siis jos on ollut _ihan pakko_ ulostaa. Mieluumminhan sitä pidättää koko yhdessäoloajan. Vatsa killottaa loppuviikosta, kun siellä on viiden vuorokauden paskat survoutuneet niin tiukkaan pakettiin, että voisi perustaa sementtifirman.
Ei auta se fakta, että vaginapieru ei haise ja että ilmaahan se vaan on. Koska se jumalauta kuulostaa ihan märältä fartilta, joka tussahtaa ulos löysästä peräreiästä.
Ja mikäli vaginapierun jälkeen miehen kasvoilla on edes sekunnin verran järkyttynyt peura ajovaloissa –look, on naisen pakko sanoa ne sanat.
Että en pierassu.
Sen jälkeen jatketaan aktia eri asennossa. Molemmat tekevät julmetun kovaa ajatustyötä, jotta pierun ääni menisi mielestä pois. Että pystyisi taas rentoutumaan ja nauttimaan. Mutta eihän se mene. Siellä se törisee ja paukkuu.
Ikuisesti.
(Nostin tän vanhan klassikon neljän vuoden takaa tähän etusivulle teidän riemuksi ja ratoksi.)