Kalenterissani lukee, että huomenna on ystävänpäivä.
Minä aloin tuntua pakottavaa suorittamisen tarvetta, koska kirjoitan sinkkublogia. Että nyt pitäisi olla jotain sanottavaa tästä. Somen uutisvirtani täyttyy meemeistä, joissa rakastavaiset kokevat vihdoin sen hetken, josta runoissa puhutaan, ja me muut sitten tukehdutaan itselle ostamaamme sydänvaahtokarkkiin yksin yksiössämme.
RIP Henriikka Rönkkönen 1984-2017
Nukkui rauhattomasti pois
Kurkusta löytyi jotain valkoista
Minulla ei ole mitään sanottavaa mistään.
No vähän on.
Voin kertoa teille ennustajaeukon tavoin, että tulen heräämään huomenna ensimmäisen kerran noin klo 06.38, kun toinen koirani alkaa tuijottaa minua. Tätä jatkuu koko aamun, kunnes nousen ylös. Kyllä koiraani sitten nukuttaa. Mukava kääriytyä rullalle omaan petiin, kun on saatu emäntä keittiöön. Viime yönä heräsin jo neljältä. En tuijotukseen vaan hirveään paskan hajuun. Jompi kumpi koiristani toimi käänteisenä ilmanraikastimena, hengitti suun kautta sisään raikasta huoneilmaa ja laski sen peräreiästään ulos semmoisena tiivisteenä, että se laajenee vieläkin täällä. Nenäkarvani muuttuivat ruskeiksi. Meinasin kuolla.
Mutta en kuollut.
On hyvä muistaa, että paskakin kuuluu elämään. Ystävänpäivän tehtävä onkin muistaa niitä tyyppejä, joiden kanssa sitä voi lapioida yhdessä.
Huomenna voi siis osoittaa välittämistä jokaiselle rakkaalle tyypille omassa elämässä. Kaikkina muinakin päivinä voi osoittaa, mutta jos on jostain syystä unohtunut niinä muina päivinä, niin nyt on hyvä hetki viimeistään sitten. Muistakaa pitää huolta toisistanne huomenna ja aina.
Ketään ei saa jättää yksin lappamaan paskaa.
Minä aloin tuntua pakottavaa suorittamisen tarvetta, koska kirjoitan sinkkublogia. Että nyt pitäisi olla jotain sanottavaa tästä. Somen uutisvirtani täyttyy meemeistä, joissa rakastavaiset kokevat vihdoin sen hetken, josta runoissa puhutaan, ja me muut sitten tukehdutaan itselle ostamaamme sydänvaahtokarkkiin yksin yksiössämme.
RIP Henriikka Rönkkönen 1984-2017
Nukkui rauhattomasti pois
Kurkusta löytyi jotain valkoista
Minulla ei ole mitään sanottavaa mistään.
No vähän on.
Voin kertoa teille ennustajaeukon tavoin, että tulen heräämään huomenna ensimmäisen kerran noin klo 06.38, kun toinen koirani alkaa tuijottaa minua. Tätä jatkuu koko aamun, kunnes nousen ylös. Kyllä koiraani sitten nukuttaa. Mukava kääriytyä rullalle omaan petiin, kun on saatu emäntä keittiöön. Viime yönä heräsin jo neljältä. En tuijotukseen vaan hirveään paskan hajuun. Jompi kumpi koiristani toimi käänteisenä ilmanraikastimena, hengitti suun kautta sisään raikasta huoneilmaa ja laski sen peräreiästään ulos semmoisena tiivisteenä, että se laajenee vieläkin täällä. Nenäkarvani muuttuivat ruskeiksi. Meinasin kuolla.
Mutta en kuollut.
On hyvä muistaa, että paskakin kuuluu elämään. Ystävänpäivän tehtävä onkin muistaa niitä tyyppejä, joiden kanssa sitä voi lapioida yhdessä.
Huomenna voi siis osoittaa välittämistä jokaiselle rakkaalle tyypille omassa elämässä. Kaikkina muinakin päivinä voi osoittaa, mutta jos on jostain syystä unohtunut niinä muina päivinä, niin nyt on hyvä hetki viimeistään sitten. Muistakaa pitää huolta toisistanne huomenna ja aina.
Ketään ei saa jättää yksin lappamaan paskaa.