Sain korvanappiini, kyrväntuppiini, kullinnuppiini viestin lukijalta:
Olen ihastunut, mutten tiedä, onko se yleistä uusiin ihmisiin hullaantumista vai jotakin enemmän. Oikeasti olen ollut koko syksyn yhdessä vittusaatanassa. Aina kun herra kyselee kuulumisia, hihkun sisäisesti innosta ja yritän olla innostumatta liikaa. Miten mää sille nyt sitte silleen fiksusti sanon, että haluaisin tutustua syvemmin? Mun taidoillani ilmoittaminen menee överiksi, ja loppulauseessa puhun häistä ja lapsista, tai sitten kerron niin hienotunteisesti sivulauseessa, ettei hän edes tajua asiaa.
Tämä on yksi universumin mystisimmistä aiheista: “En tiedä, miten sanoisin sille, että ….”
Että olen kiinnostunut.
Että se asia häiritsee.
Että kullinnuppiini on kasvanut sieni.
Että karvatuppooni on pesiytynyt pääskysiä.
Että en ole enää kiinnostunut.
Ja niin edelleen.
Vastaan tähän niin kuin jokainen vastaisi. Kerro se asia just noin niin kuin kerroit minulle. Tässä ihastumistapauksessa siis: Haluaisin tutustua suhun syvemmin.
Jos homma lähtee lapasesta ja päädyt kuuluttamaan ihastuksesta kirkossa, niin tervetuloa vaan tänne meidän säätäjien kerhoon. Muista, että sä et ole yksin. Ties kuinka monta kertaa olen itse yrittänyt jotakin romanttista ja herkkää, mutta sen sijaan, että olisin saanut sytytettyä kynttilän, olen polttanut koko talon.
Mieluummin överit kuin vajarit. Oma mieli lepää rentona, kun asian kakaisee ulos. Jos mitään ei kakaise, mikään ei lepää koskaan. Sitä ei pääse eteenpäin eikä taakse. On jumissa ihan paikallaan. Muut liikkuvat, sinä et. Se on epämiellyttävää.
Sitä paitsi ihastuminen on vain tunne muiden joukossa. Kyllä siitä saa puhua ihan yhtälailla kuin vihastumisestakin tai vaikkapa järkytyksestä tai ilosta.
Ja vaikkei siitä ihastumisen kertomisesta itse saisi lopulta mitään muuta kuin rukkaset, niin ainakin se toinen saa. Ei tee kenellekään pahaa kuulla, että on tykätty ja ihana.
Hyvin se menee. <3
Pus.