Tätä kysytään minulta säännöllisesti.
Miettikääpä nyt, jos tämmöinen järkyttävä asia pääsisi tapahtumaan, olenhan kuitenkin Suomen johtava ja tunnetuin sinkku. Sinkkujen apostoli. Olisihan se aika hirveää menettää tämä paalupaikka. Ensin jonotat ensimmäisenä vuosia jonnekin, seisot siinä, koska kaikki muutkin seisovat vaikket edes oikein tiedä, miksi, ja sitten jostain siihen vierelle ilmestyy pari. Oletkin parijonossa. Mitä jos sieltä jonon päästä saakin ämpärin? Ei sitä voi jakaa minkään parin kanssa.
Niin että siis mitä tapahtuu?
Ensimmäisenä minulle tulee mieleen, että luultavasti saan hiivatulehduksen vieraista bakteereista. Varmaan myös tulen olemaan hermoromahduksen partaalla toisen ihmisen erilaisista tavoista, joita järkyttyneenä yritän ymmärtää. Mutta sitäkin tosiaan säästelen suhteeseen.
Vakavasti ottaen en itse näe ollenkaan sitä, että kirjoitan sinkkuudesta. Kirjoitan elämästä, ihmisyydestä, tunteista, seksuaalisuudesta, kehollisuudesta. Nämä asiat eivät muutu, ne ovat olemassa on sinkku tai ei. Toki tietyt asiat triggeröivät sinkkuja eri tavalla kuin suhteessa olevia, mutta silti perustukset ovat samat. Keskeneräisyys on sama. Tunnemyllerrykset kehossa eivät lopu eivätkä ala - ne vain ovat ja muuttuvat. Ymmärrys itsestämme ja se, miten kohtelemme itseämme vaikuttaa paljon enemmän kuin suhde tai sinkkuus itsessään. Näitä jälkimmäisiä on vain helpompi syyttää kaikesta. En tietenkään tällä tarkoita vähätellä sinkkuuden tai suhteiden haasteita. Tarkoitan vain, että kaikki tämä on elämää, seikkailuita, kasvamista, kompuroimista, ylösnousemista, persmäkeä laskemista vahingossa tai tahalleen.
Minun identiteettini ei riipu (enää) tästä sinkku-sanasta. Ei ole olemassa sinkku-Henriikkaa ja parisuhde-Henriikkaa - on vain tämä tyyppi tässä, ihan sama misukka. Hyvä tyyppi, vähän ujo, hauska, aika rohkeakin, rakastaa liikkumista ja sen jälkeen paikallaan pysymistä ja netflixiä ja syömistä ja lattialla makoilua ja sängylläkin, irvistää aina ruoan jälkeen kaverille, jotta tämä voi tarkistaa, onko hampaiden välissä ruokaa, pissaa ovi auki, runkkaa halun laukaisemana tai lieventääkseen stressiä, ei pysty sopimaan pitkälle mitään aikatauluja, herää joka aamu puoli kahdeksan aamukakalle, omistaa tarrakätkön.
Kirjoittamista en lopettaisi. En halua sellaista suhdetta, jossa minua ei tueta ja kannusteta asiassa, joka on minulle aivan tajuttoman rakas. Siksi minulla ei myöskään ole kiire suhteeseen. En kertakaikkisesti pysty olemaan ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä, mikä merkitys hyvinvoinnille on toisen hyväksymisellä ja kunnioittamisella. Uskoisin, että tästä kirjoittamisesta on monella kysyjällä huoli. Että lopetanko kaiken. Eli ei hätää.
Lisäksi tuli mieleeni, että minullahan on vuoden päästä tinamäät eli olen ollut 10 vuotta sinkkuna. Se on ehkä siisteintä ikinä! Harva pystyy moiseen hienoon suoritukseen. Olen ylpeä siitä, miten hienosti olen pärjännyt itseni kanssa. Välillä on ollut aika vaikeaa ja ihan perseestäkin, mutta se on just hyvä, koska ilman sitä, en voisi kokea tällaista onnentunnetta, mistä nyt saan nauttia. Jes!