Tänään noin kello 11.01 vastaan viestiin, jossa kaverini kysyy kuulumisiani. Kerron, että nukuin viime yön huonosti, peräpukamat vaivaa ja lonkkaan vihloo.
Myöhemmin päivällä alan katsoa telkkarista A-Studiota, jossa näytetään kuvaa vanhainkodista. Siellä kaikki harmaahapset laulavat "Hei Karjalasta heilin minä löysin", ja minä nyökyttelen ja laulan mukana.
Samalla hetkellä kehoni valtaa henkinen vanhuus. Tajuan, että kohta minäkin hitaasti viipotan tuolla harmaa tukka irti ja vaipat pöksyissä rahisten; makaan sairaalasängyssä ja mietin, että tänään tuli tämmöinen kakka.
Olen jo kolmekymmentä ja tämäkin päivä hurahti ihan kauhean nopeasti ohi. Niin kuin kaikki muutkin päivät. Tunnen, miten naamani alkaa valua kohti varpaita, ja vartaloni rypistyy eikä kukaan ihana mies pääse nauttimaan sen suloista nyt, kun se on vielä vetreä ja siro ja pyöreä.
Aloin miettiä elämääni 30 vuotta taaksepäin.
Olen tässä ajassa oppinut nauramaan, kävelemään, puhumaan, lukemaan. Olen oppinut, että tyttökavereille pyllistely leikkimökissä on hauskaa. Olen oppinut ajamaan pyörää, autoa ja miestä.
Olen itkenyt sydänsuruja ja poikahuolia miljoonia kertoja ja ymmärtänyt, että niistä selviää - joka kerta. Olen kirjoittanut 8 päiväkirjaa. Juossut maratonin. Olen Youtube-videoiden voimin opetellut uimaan rintaa ja vapaauintia. Tavannut hirmuisen huikeita tyyppejä. Olen oppinut hieromaan tosi hyvin.
Olen kadottanut suunnan elämästäni ja löytänyt sen taas. Olen kadottanut itseni ja löytänyt. Olen oppinut tulkitsemaan tunteitani ja siten itseäni. Olen ymmärtänyt antaa muiden olla juuri sellaisia kuin ovat. Olen oppinut laskemaan irti elämän kontrolloimisesta. Olen oppinut luottamaan siihen, että lopulta kaikki järjestyy. Olen menettänyt yhden koiran, mutta saanut kaksi uutta ihanaa. Olen oppinut katsomaan pornoa oikein.
Siis muun muassa. Ihan hirveästi kaikkea!
Muistan, miten 20-vuotiaana tunsin olleeni ihan sika vanha, ja miten nyt tajuan, kuinka nuori, kokematon ja epävarma tyttönen olinkaan. Kuvittelin silloin, etten koskaan löydä ketään, koska olen ruma ja tyhmä eikä kukaan ikinä rakasta minua. (No en ole kyllä vielä niin löytänytkään semmoista elämänkumppania, mutta ei puhuta nyt siitä.)
Tajusin, miten 50-vuotias Henriikka tulee olemaan silleen, että vitun kolmekymppinen Rönkkönen, sä oot ihan kakara vielä.
Niin sitten ikäkriisi menikin jo ihan täysillä ohi. Heippa!
Myöhemmin päivällä alan katsoa telkkarista A-Studiota, jossa näytetään kuvaa vanhainkodista. Siellä kaikki harmaahapset laulavat "Hei Karjalasta heilin minä löysin", ja minä nyökyttelen ja laulan mukana.
Samalla hetkellä kehoni valtaa henkinen vanhuus. Tajuan, että kohta minäkin hitaasti viipotan tuolla harmaa tukka irti ja vaipat pöksyissä rahisten; makaan sairaalasängyssä ja mietin, että tänään tuli tämmöinen kakka.
Olen jo kolmekymmentä ja tämäkin päivä hurahti ihan kauhean nopeasti ohi. Niin kuin kaikki muutkin päivät. Tunnen, miten naamani alkaa valua kohti varpaita, ja vartaloni rypistyy eikä kukaan ihana mies pääse nauttimaan sen suloista nyt, kun se on vielä vetreä ja siro ja pyöreä.
Aloin miettiä elämääni 30 vuotta taaksepäin.
Olen tässä ajassa oppinut nauramaan, kävelemään, puhumaan, lukemaan. Olen oppinut, että tyttökavereille pyllistely leikkimökissä on hauskaa. Olen oppinut ajamaan pyörää, autoa ja miestä.
Olen itkenyt sydänsuruja ja poikahuolia miljoonia kertoja ja ymmärtänyt, että niistä selviää - joka kerta. Olen kirjoittanut 8 päiväkirjaa. Juossut maratonin. Olen Youtube-videoiden voimin opetellut uimaan rintaa ja vapaauintia. Tavannut hirmuisen huikeita tyyppejä. Olen oppinut hieromaan tosi hyvin.
Olen kadottanut suunnan elämästäni ja löytänyt sen taas. Olen kadottanut itseni ja löytänyt. Olen oppinut tulkitsemaan tunteitani ja siten itseäni. Olen ymmärtänyt antaa muiden olla juuri sellaisia kuin ovat. Olen oppinut laskemaan irti elämän kontrolloimisesta. Olen oppinut luottamaan siihen, että lopulta kaikki järjestyy. Olen menettänyt yhden koiran, mutta saanut kaksi uutta ihanaa. Olen oppinut katsomaan pornoa oikein.
Siis muun muassa. Ihan hirveästi kaikkea!
Muistan, miten 20-vuotiaana tunsin olleeni ihan sika vanha, ja miten nyt tajuan, kuinka nuori, kokematon ja epävarma tyttönen olinkaan. Kuvittelin silloin, etten koskaan löydä ketään, koska olen ruma ja tyhmä eikä kukaan ikinä rakasta minua. (No en ole kyllä vielä niin löytänytkään semmoista elämänkumppania, mutta ei puhuta nyt siitä.)
Tajusin, miten 50-vuotias Henriikka tulee olemaan silleen, että vitun kolmekymppinen Rönkkönen, sä oot ihan kakara vielä.
Niin sitten ikäkriisi menikin jo ihan täysillä ohi. Heippa!