Viime yönä nukuin. Sitä edellisenä en, koska tuntui, että alapäässä on kranaatinheitin, valonheitin ja piirtoheitin kokeilemassa, kuka uskaltaa työntää haarukan rasiaan. Jopa perseeni oli kipeä, sieltä syvältä. Nyt paikalla ovat enää kuukautiskuppi, viisi tamponia, pussilakana sekä talouspaperirulla.
Koska olen viettänyt joulua lokakuusta asti, en enää jaksa. Avasinkin kalentereitteni kaikki luukut alkuviikosta. Biologinen kelloni on kännissä ja siirtynyt uuteenvuoteen miettimään, mikä oli parasta vuodessa 2018:
Kirjani valmistuminen. Tinderin poistaminen. Islannin hevoset. Kreikan meri. New Yorkin metro. Finnairin lentoisäntä, joka tarjosi minulle omaa salaattiaan, koska en halunnut lentokoneruokaa. Palaute, jota olen saanut teiltä liittyen kaikkeen. Perhe. Ystävät. Lihominen ja oman kehon hyväksyntä sellaisena kuin se on. Sen ymmärtäminen, että olen erittäin hyvä parisuhdeihminen ja vielä parempi sinkkuihminen mutta en lainkaan treffailuihminen ja en ole vielä keksinyt, miten sen sillan sinkkuudesta suhteeseen voi ylittää ilman kaikkea sitä alun säätöä, koska tykkään tavallisesta arjesta ja tylsyydestä enemmän kuin sekoilusta. Puolikasin aamukakan siirtyminen klo 11. Seksi oman käden kanssa. Sen tajuaminen, ettei ole minun tehtävä korjata muita, ja että se on ihan ok, jos muut suuttuu. Voi sanoa "ei" tai "kyllä" tai "hei" ilman, että tarvitsee selitellä. Mielikuvituspoikaystävähevonenpehmolelu. Netflix. iKaffen paniikinomainen hamstraaminen. Kaikki eläimet, jotka tulee kadulla vastaan, koska siinä ne vaan töpsöttelee ihan muina ötväkkeinä niin ihanasti.
KIITOS.
Hei!
Ei.