Hyvää kesäpäivää ja oikein paljon terveisiä!
Tiedättekö, kun sanotaan että ihmisellä on suunnitelmat elämää varten mutta elämällä onkin ihan omat metkut mielessä? No nyt se on taas todistettu.
Olin suunnitellut, että kesä 2018 on rohkeuden kesä. Opettelen uhkarohkeasti tekemään kaikkea mullistavaa eli esimerkiksi pyöräilemään Helsingissä paikasta toiseen (täällä on ihan tosi villi pyöräilykulttuuri, ihmisiä ihan saatanasti kaikkialla ja pyörätiet 30 cm leveitä, aivan erilaista kuin Heinolassa) ja ei paljon muuta paitsi, että alan myös tutustua uusiin ihmisiin eli tarkemmin sanottuna miesihmisiin. Miesihmiset ovat aina vähän jännittäneet minua, aivan kertakaikkisesti menen vatkuliksi, jos sellainen on lähistöllä saati katsoo kohti ja puhuu, vaikka kaikkein pahimpia ovat viestit puhelimeen.
No se pyöräilyhommeli on ollut suht helppo toteuttaa, mutta auta armias tämä toinen asianlaita. Ensimmäinen askel rohkeuden saavuttamisessa olisi ihan vain olla puoli tuntia miesihmisen läheisyydessä, vaikkakin ihan hiljaa. Harjoittelin tätä Piritorin S-Marketissa pienissä erissä, pari minuuttia kerrallaan, kunnes rupesin saamaan omituisia katseita ja elekieliä.
Sitten seuraava askel on tietysti Tinteri eli Tinter. Tein vatsalihaksia kolme kappaletta ja lankutin yhden hengityksen verran ja päätin, että nyt olen valmis, antaa tulla maailma ja miesihmiset.
Mutta mitä tämä on, että vatsalihastreenistä huolimatta ei tule jumalauta yhtään mätsiä. Epäterveisiä vaan oikein paljon sittenkin! Ihan kuin Väinämöinen olisi laulanut kaikki miehet suohon plup plup plup.
No onneksi on olemassa aina ruokakaupan asiakkaat ja vähän liian lähellä seisominen ja saman tomaatin kopelointi, mutta sen verran voin sanoa, että yhtään vatsalihasta en tee.
Mutta tärkeintä ei olekaan päämäärä vaan matka ja sopivan tomaatin löytäminen.
Mukavaa viikonloppua semiterveisin,
Henriikka